TRU COURSE-ohjaus

Syksyllä 2012 veneen noston yhteydessä ohjaus sanoi sopimuksen irti. Veneen ajaminen trailerille ilman ohjausta ei ole mikään helppo tehtävä. Kyllä se lopulta onnistui….  🙂

Nyt 24.2.2013 kun ilmat on alkaneet lämmetä, alkoi tarkempi tutustuminen tuohon ohjaus järjestelmään. Oston yhteydessä saaduista papereista löytyi alkuperäinen asennusohje vuodelta 1981.

Tässä muutama kuva…..

Tru-Course ohjauskaapelin vetolaitteen puoleinen pää. Asennusohjeesta näkyy miten se on kiinnitetty. Vetolaitetta täytyy varmaan purkaa jonkin verran, jotta saa vanhan kaapelin irti ja uuden tilalle.

17.3.2013

Viikonloppuna sain ohjauskaapeli projektia hieman eteenpäin. Purin verhoilut (ne jotka viime keväänä asensin) kuljettajan puolelta. Sain “ruorin” puoleisen pään näkyviin.

Tuo näky ei ollut mikään lohduttava näky. Ohjaus kaapeli kulkee teräs ”tankojen” sisällä, kumpikin vaijeri omassaan. Jotka on valettu muovisen suojakuoren sisään.

Vetolaitteen puoleisen pään irrottaminen onkin sitten vähän haasteelllisempi homma. Vetolaite täytyy nostaa ylös jotta pääsee käsiksi akseliin. Jota pyörittämällä voi ruuvata lukitus ruuvin auki.

Noin siis teoriassa….

Ensinnäkin, akussa ei ollut poweria vetolaitteen nostoon ja öljytkin on hieman kankeat. Akku lataukseen ja öljyt kippikoneistosta pois.

24.3.2013

Nyt sitten on saatu vetolaitteen puoleinen pää irroitettua.

Pelkkä vetolaitteen ylä asentoon nostaminen ei auta ohjausaksenin pois saamiseksi.
Vetolaitteen runko estää akselin ulostulon. Vetolaitteen kokonaan irroittaminen olisi vaatinut vaihteiston purkamista jommasta kummasta päästä.

Vaihteiston vaijereissa on sen verran löysää, että kun irroittaa vetolaitteen olkatapeilta, niin pääseen nostamaan vetolaitetta sivuun. Sitten vain vetää ohjaus akselin irti…. 🙂 Ennen akselin pois vetämistä täytyy muistaa ruuvata irti lukitus ruuvi (ohjeessa nro 10). Laita akseliin reilusti CRC:tä. Akseli on todennäköisesti saanut konehuoneen puolella hieman ruostetta. Katso jutun ensimmäinen kuva.

Vetolaitteen ja akselin irroitukseen on syytä varata kaksi miestä.

Tru-course ohjauskaapelin tyyppi numero löytyy jomman kumman pään läheltä.

Kaapeli on sitten irti… 🙂

Jostain täytyisi keksiä ehjä kaapeli tilalle. Yksi tuttU oli sitä mieltä että tuon katkenneen vaijerin voisi uusia tuonne suoja kuoren sisään… ? Jota kyllä hieman epäilen, mutta ajattelin viedä vanhan kaapelin hänelle. Netistä löytyy uusia ja käytettyjä kaapelaita, ne vain ei ole oikean mittaisia. Kaikki mitä olen löytänyt on 13 – 17 jalkaa. Ja tarvittaisi tuo 12 jalkaa.

27.3.2013        

Kaapeli pakettin purku aloitettiin kaverin verstaalla. Ennen purkamista täytyy merkata mihin suuntaan akseleiden tulee pyöriä. Nimittäin vanhemmissa malleissa (ennnen 1980)nuo vaijerit on eripäin.

Se olisi aika noloa jos vene kääntyisi vasempaa kun rattia kääntää oikeaa.

Varsinainen ohjausvaijeri kulkee muoviputken sisällä, ja se tuntuu liikkuvan aika hyvin, joten sen vaihtamiseen ollaan tässä vaiheessa hyvinkin toiveikkaita.

1.5.2013

Nyt pieni tilanne päivitys…

Ohjaus kaapelin sisään on nyt saatu uudet vaijerit….  🙂 Tuo paketti odottaa takaisin asennusta ja saakin hieman odottaa… täytyy ensin korjata veneen lattiaa.

21.6.2013

Vihdoin koitti se päivä jolloin ohjauskaapeli piti asentaa takaisin paikalleen. Vaijeri oli rasvattu huolella jotta se olisi mahdollisimman herkkä.

Akselille oli teetetty uudet holkit, tuttu sorvari teki ne mittojen mukaan. Ne jouduttii teettämään koska joku (allekirjoittanut) oli hukannut ne.

”Kylmäasennus” tehty …. Perävetolaitetta varten hommattu moottorinostin lainaan. Se helpotti todella paljon vetolaitteen kannattelua.

Asennukseen muuten tarvitaan kuusi kättä. Viidelläkin pärjää, akselin työntämiseen riittää yksi käsi… 🙂

Ohjausvaijeri saatiin paikoilleen yllättävänkin helposti. Sitten se jännitävin osuus…. onko vaijeri kierretty rummuille oikein päin.

Ei ollut eli kun ratista käänsi oikeaan niin vene kääntyi vasempaan. Tähän oltiin varauduttu ja tehty suunnitelma asian korjaamiseksi. Ratin päästä rumpu irti ja vaijerit toisin päin.

Töiden yksityiskohtia ei yleensä tule kuvattua. Nyt kuitenkin korjauksessa oli mukana perheen tytär kameran kanssa. Yhtään näistä kuvista ei ole poseerattu, kaikki on onnistettu ottamaan aidoista työvaiheista.

Vaijeri löysälle ja toisinpäin rummulle.

Vaijeri saatu rummulle.

Tosin kun ensikertalaiset on asialla niin…. Kun vaijerit irroittaa rummusta niin, ne myös löystyy toisesta päästä. Tämä ei tullut mieleen…

Vaijereiden uudelleen asentamista jatkettiin, kunnes vaijeri ei enää liikkunut. Syytä tutkiessa tuli karmea totuus esiin.. Vetolaitteen puoleisessa päässä vaijeri oli mennyt täysin löysälle ja hirttänyt itsensä kiinni…

Jotta tuo saataisi korjattua kaikki pitää aloittaa alusta.

  • ohjaus akseli pois… kunhan ensin saa rumpua liikkumaan sen verran että, voi rirroittaa lukitus tapin
  • vetolaite irti (Sillä aikaa kun allekirjoittanut touhusi vaijereiden kanssa juniori pisti vetolaitetta kasaan.)
  • vaijeri verstaan pöydälle… uudellen ”puolaus” Ja sitten paikalleen.

Tämä päätettiin tehdä jussin jälkeen.

28.6.2013 Juhannus vietetty, ohjaus saatu toimimaan

Asentamisen ajaksi Finmar jouduttiin ottamaan pois telttakatoksesta. Teltakatos on nurmikolla joka on kalteva ja pehmeä. Alusta ei ole sopiva moottorinostimille jota käytettiin vaijeri akselin takaisin laitto vaiheessa.

Vaijerin irroitus vaiheessa vetolaitetta kannateltiin miesvoimin, kuten tuolla aikeisemmin mainitsin. Moottorinostimen avulla homma käy helpommin.

Vetolaitteen kokonaan pois ottaminen olisi vaatinut vaihteistovaijerin purkamista.  Siihen ei ollut missään vaiheessa mielenkiintoa.

Nostamisessa on oltava tarkkana, ettei vahingoita vaihdevaijeria.

Akselin asennus…

Akseli rasvattiin huolella.

Samoin olkatapit. Vetolaitteen olkatappien päässä on o-rengas jonka kunto täytyy tarkastaa.

Kun olkatapit on saatu kohdalleen, niin asennetaan vastakappale. Nämä pultit on kiristettävä huolella, muttei liikaa, ettei yli 30v vanha alumiini korkkaa.

Vetolaite saatu kiinni….. mutta jokin ei ole kohdallaan. Vetolaitteen vastakappalleet tuli asennettua väärinpäin. Paloihin on merkitty R ja L, samoin vetolaitteen runkoon. Nämä kirjaimet tulee olla samalla kohtaa. Palat irti ja kääntö oikein päin niin homma on hyvä. Vastakappalessa on rasvanipat jotka täytyy täyttää joka huollon yhteydessä. Vastapaloihin tulee vielä kiinni suojapalat jotka suojaa rasvanippoja ja sitä ettei vetolaite kolhi runkoa.

Tässä korjaus hommassa pätee sanonta ”Vaikeuksien kautta voittoon”.

Työaikaa tuli tähän hommaan käytettyä paljon. Mutta rahaa sitä vastoin todella vähän. Uudet vaijerit Tru-Course kaapelin sisään maksoin muutamia euroja. Jos korjauksen olisi tehnyt uudella osalla niin kustannukset olisi kivunneet moneen sataan euroon. Uusi kaapeli hässäkkä jenkkilästä olisi maksanut 400 taalaa + rahdit+tullit+verot…..

Vaijerit varmaan tulee kestämään seuraavat 30vuotta joten työ kannatti. Jos joku on ryhtymässä samanlaiseen korjaus operaatioon voi rohkeasti ottaa yhteyttä, niin kerron kokemuksia tarkemmin.