Viime kesänänä en saanut aikaiseksi kirjoittaa juttuja Mix Busteristani, osittain siksi että veneilimme enimmäkseen Finmarilla Längelmävedellä. Tänä kesänä tilanne on vähän toinen – Mix Buster lomittaa Finmaria, joka on vielä telakalla. Kipparilla riittää vielä askaretta pohjan kanssa, joten toimme Mix Busterin Länkylle.

Ensimmäinen venereissu tehtiin 19.6. Kävimme tutustumassa Venehjoen takaiseen maailmaan. Jokea pitkin pääsi veneellä Orisselälle ja siitä länteenpäin aina Kirkkolahdelle asti, mutta sitten kippari halusi kääntyä takaisin: Kirkkolahdella on moottorilla ajo kielletty.

Orisselän ja Kirkkolahden välinen joki kapeni ajoittain niin kapeaksi ja matalaksi, että en olisi uskonut Busterin siitä selviävän, mutta matalan syväyksensä ja alumiinisen runkonsa ansiosta se vain kynti eteenpäin – moottori piti toki nostaa ylös ja edetä meloen. Välillä eteen tuli juurakoista ja veteen kaatuneista rungoista muodostunut turo, joka raapi ikävänkuuloisesti Busterin pohjaa.

Juuri ennen Kirkkolahtea alitimme niin matalat kaukolämpöputket ja sillan, että jouduimme kumartumaan päästäksemme niiden ali. Maisemat joen molemmin puolin olivat jotenkin villiintyneet, mutta tunnelmalliset – vähän rämemäiset jokeen kaatuvine puineen ja siellä täällä lentoon lehahtavine lintuineen. Vain alligaattorit puuttuivat…

Seuraavana viikonloppuna, 26.5, Pappilanselällä tuuli sen verran, että aallonharjat särkyivät. Se ei enää ole kovin miellyttävä keli Busterille. Päätimme jatkaa jokiseikkailuamme, tällä kertaa Orisselältä itäänpäin kulkevia jokia pitkin.

Maisematyyppi näytti samalta kuin aiemminkin, ja jäin odottamaan joen ehtymistä puroksi. Tällä joella oli kuitenkin muuta mielessään: se avautui muutamassa kohtaa pieniksi järviksi, ja oli suurimmaksi osaksi anteliaan leveä.

Pääsimme aina Nihuanselälle saakka, kunnes kohtasimme järven pohjoispäässä olevan niemen kärjessä vedenalaisen särkän, jossa vesi oli niin matala että sauvoen ei päässyt yli. Niemen kärki oli kiinnostava, koska sen keskeltä lähti joki kohti pohjoista. Niinpä särkkä piti kiertää. Pääsimme kuin pääsimmekin joen suulle pohja hiukan raapien, mutta vaurioitta.

Emme edenneet edes sataa metriä, kun kohtasimme matkamme pään: joen poikki oli kaatunut tai kaadettu niin tiheään puunrunkoja ja oksia, ettei siitä ollut mitään mahdollisuutta päästä läpi. Olimme matkan aikana kohdanneet matalikkoja joista piti sauvoa yli, joen yli kaatuneita puunrunkoja joiden ali piti kumartua ja jopa yhden kieltomerkin jonka päätimme jättää huomiotta, mutta tässä kohtaa oli luovutettava. Joki olisi kyllä kartan mukaan vielä jatkunut loputtomiin kapeana ja mutkaisena, juuri sopivana Busterille.

Palasimme siis samoja jälkiä takaisin ja parkkeerasimme Busterin kotipihaan odottamaan uusia seikkailuja