Heti ensimmäisen 14.5.2012 vesillelaskun yhteydessä saimme kaksi opetusta.

Finmar laskettiin veteen Säynäniemen venesatamasta, jossa oleva luiska on melko loiva. Koelenkki ajettiin Längelmäveden selällä, ensin kaksi henkilöä kyydissä, sitten neljän henkilön voimin. Keli oli hiukan tuulinen, mutta Finmar kulki tukevasti suoraan jopa sivutuulessa. Kone kehräsi tasaisesti, mutta huomasimme että vanhaa konetta ei kannata revittää suorituskyvyn ylärajoille. Plaanaavan veneen ohjailukyky ei ollut pienillä kierroksilla parhaimmillaan, mutta harjoittelulla siitäkin selvitään tulevaisuudessa tyylikkäästi.

Vene jäi omalle paikalleen odottamaan iltaa, jolloin lähdimme kolme päällä ajamaan Rönniä kohti.

Längelmäveden selälle päästyämme veneestä kuului poks ja keula nousi ylös.

Sammutimme koneen välittömästi, avasimme konekopan ja huomasimme että konetila oli täynnä vettä! Yritimme pumpata vettä mahdollisimman nopeasti ulos käsikäyttöisellä pilssipumpulla, jotta näkisimme loppuisiko vedentulo vai tuleeko sitä jostain lisää. Onneksi vedentulo näytti pysähtyneen. Ajelehdimme selällä hetken etsien kohtaa, josta vesi olisi voinut päästä veneeseen. Pohjasta ei löytynyt halkeamaa joten päätimme käynnistää koneen. Samantien selvisi mistä vesi oli tullut: se suihkusi konetilaan lämmönvaihtimen pohjasta.

Veneemme on tuotu mereltä, joten siinä on kaksinkertainen vesikierto: koneen sisäinen kierto sekä ulkoinen kierto, joka jäähdyttää koneen sisällä virtaavan jäähdytysveden. Lämmönvaihdin on sylinterinmuotoinen, ja sen alapää on tukittu kumiputken pätkällä ja sen sisällä olevalla teflonkiekolla, joka on puristettu paikalleen klemmareille. Nyt klemmarit olivat löystyneet ja lämmönvaihtimen pohjana toimiva kiekko oli päässyt kääntymään vinoon. Koneen käydessä järvivesi suihkusi sisään kiekon reunan ja putken sisäseinämän välistä.

Mukana ei tietenkään ollut minkäänlaisia työkaluja. Lämmönvaihdin olisi pitänyt irrottaa, jotta pohjan olisi voinut asettaa takaisin paikalleen oikeaan asentoon.

Opetus numero yksi: vaikka matka olisi miten lyhyt tahansa, työkaluja ei kannata jättää rannalle!

Aluksi päätimme yrittää takaisin kotisatamaan ajamalla hitailla kierroksilla yhden pumpatessa koko ajan vettä ulos. Hyvin pian kävi selväksi, että vettä ei ehdi pumppaamaan ulos yhtä nopeasti kuin sitä suihkuaa sisään. Emme edenneet juuri lainkaan, mutta jouduimme kerta toisensa jälkeen pysähtymään pumpataksemme konetilan tyhjäksi. Ainoa hyvä puoli tilanteessa oli, että tuuli painoi meitä kohti kotirantaa.

Muutimme suunnitelmaa ja käännyimme kohti lähellä olevaa rantaa, jossa näkyi suurempi vene. Ajattelimme että siellä olisi riittävästi vettä Finmarillekin. Ajoimme rantaa kohti suuremmilla kierroksilla, ja pääsimmekin nopeasti aivan rannan tuntumaan. Siitä eteenpäin oli pakko meloa, koska konetila oli jälleen täyttynyt vedellä emmekä voineet tietää paljonko vettä rannassa olisi. Nostimme perävetolaitteen ylös. Ranta osoittautuikin matalaksi ja tuuli painoi meitä kohti yhä matalampaa vettä. Hyvä juttu sensijaan oli, että rannassa oli maapohjainen luiska jota myöten Finmarin saisi nostettua trailerille!

Rannassa tapasimme kalastajan, joka osoitti meille tyhjän venepaikan ja vahvisti uskoamme siihen, että veneen saattoi jättää turvallisin mielin yöksi rantaan. Mies oli tullut sinne vain todetakseen, että tuuli oli sittenkin liian kova verkkojen nostoon. Yksi meistä pääsi häneen kyydissään Säynäniemeen, missä automme odotti. Me muut valmistelimme veneen yöpuulle ja jäimme odottelemaan automme saapumista.

Yön nukuttuamme lähdimme kahteen pekkaan noutamaan Finmaria kotiin. Rannassa oleva isompi vene olisi pakko siirtää pari metriä taaksepäin, jotta Finmarin mahtuisi uittamaan trailerille. Meitä hiukan huolestutti, miltä näyttäisi jos joku saapuisi paikalle juuri kun toinen olisi siirtämässä vierasta venettä ja toinen olisi peruuttamassa traileria luiskaa pitkin alas. Päätimme uittaa ensin Finmarin lähelle luiskaa, ajaa sitten trailerin luiskaan ja siirtää vieraan veneen vasta lopuksi.

Asiat tuntuivat sujuvan suunnitelmien mukaan eikä kukaan tullut ihmettelemään puuhiamme. Kun olimme saaneet Finmarin turvallisesti trailerille, lähdimme vetämään sitä ylös.

Mutta sitten alkoivat ongelmat: vähän liikahdettuaan traileri ei hievahtanutkaan, sensijaan auton pyörät kuopivat luiskaan syvät kuopat. Pyörät eivät pitäneet ruohoalustalla lainkaan. Päästimme auton luisumaan noin metrin taaksepäin, mutta pyörien pito ei palannut. Mietimme mitä tehdä. Rannalla oli pieni sepeliohjainen parkkipaikka ja päätimme kokeilla, auttaisiko sepeli auton pyörien alla. Siitä ei odotetusti ollut mitään apua, mutta ainakin olimme kokeilleet. Laskimme veneen takaisen veteen ja yritimme vetää pelkän trailerin ylös, mutta sekään ei onnistunut. Auton vetokyky ei vain jostain syystä riittänyt.

Rantaan saapui pariskunta kesämökiltään. He eivät voineet auttaa koska heidän autonsa oli automaattivaihteinen, mutta he antoivat kyydin lähimpään maataloon, josta pyysimme isännän traktoreineen apuun. Traktorilla trailerin saisi varmasti vedettyä ylös.

Isäntä kertoi että ranta oli mutapohjainen, ja että traileri oli todennäköisesti juuttunut luiskan päässä olevaan syvään mutaan. Uitimme veneen takaisin trailerille ja traileri kiinnitettiin traktoriin. Isännän traktorille ei ollut suurikaan työ vetää traileri ja Finmar kuivalle maalle. Kiittelimme myhäilevää isäntää, joka ei halunnut ottaa korvausta avustaan.

Opetus numero kaksi: luiskan pohja kannattaa aina tarkistaa ennenkuin siihen peruuttaa trailerin!

Finmar pääsi lopulta takaisin kotipihaan, jossa pohdimme miten lämmönvaihtimen pohjan saisi parhaiten korjattua, jotta vika ei enää toistuisi.

Tuumailujen ja kylmän oluen jälkeen päätimme leikata teflonista toisen, paksumman kiekon, joka liimattaisiin alkuperäisen kiekon alle Sikaflexillä. Teflonpala saatiin paksusta leikkuulaudasta, josta katkaistiin pätkä josta tarvittava kiekko saatiin leikatuksi. Palanen sahattiin ensin kuviosahalla suurin piirtein ympyrän muotoiseksi. Sitten yläjyrsimeen kiinnitettiin vanerilevy, jonka avulla jyrsimen taso saatiin kiinnitettyä yläasentoon. Jyrsin kiinnitettiin ylösalaisin ruuvipenkkiin. Sitten kiekon aihio ruuvattiin keskikohdastaan vanerilevyyn siten, että kiekon reunan sai jyrsittyä tasaiseksi ympyräksi aihiota pyörittämällä. Valmis kiekko liimattiin alkuperäisen alapuolelle ja yhdistelmä kiristettiin kumiputken sisälle putkipuristimilla.

Nähtäväksi jää pitääkö viritys.

Lisäys 20.10.2010: Lämmönvaihtimen pohja piti loistavasti epäilevistä äänensävyistä huolimatta. Näyttää siltä että se kestää veneilyä vielä monina tulevina vuosina.