Kipparin mietelmiä

Tällä sivustolla on ”Kipparin” sekalaisia ajatuksia veneilyy liittyen.

Päivitys 23.8.2014

Viime Jouluna (2013) Finmar 510 myytiin kahdelle nuorelle Virolais pojalle. He olivat innoissaan saadessaan veneen, ainakin niin luulin. Taisi pojilla kuitenkin olla mielessä vain kaupan tekoa, mutta eihän siinä mitään pahaa ole. Bisnes on bisnestä ja se on täysin suotavaan.

Tällä hetkellä Finmar on Virossa myynnissä….  hintaan 4500€ ja nettiveneessä hintaan 5000€.

Suomen nettiveneen ilmoituksessa kuvina on vain Virossa otettuja kuvia, mutta taas Viron ilmoituksessa on näiltä sivuilta kopioituja kuvia. Mieleen tuli nuo tekijänoikeudet…. mutten taida tehdä asialle mitään.

Päivitys 29.5.2014

Finmar Capain sivustolle on tullut hieman uutta materiaalia.
Tätäkin sivustoa on hieman päivitetty videoiden osalta. Finmar Handystä on julkaistu pieni pätkä. Samoin Finmar Captainista tehty mustavalko pätkä.
Molemmat löytyy täältä.

Päivitys 27.4.2014

Uudelle veneelle on avattu oma sivusto http://captain.finmar-pemar.fi/
Luonnollisesti sivusto alkaa päivittymään sitä mukaan kun Captainin ympärillä tapahtuu jotain.
Finmar HT 510 ei ole kuulunut paljon mitään. Oikeastaan vain sen verran, että kone oli loppujenlopuksi todella väljä. Joten se on jouduttu koneistamaan.
Tuon tiedon valossa olen todella tyytyväinen, kauppoihin Virolais poikien kanssa.

Päivitys 5.1.2014

Kuvagalleria päivitetty

Päivitys 1.1.2014

Näin vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi päivitin tuon etusivun enemmän nykyhetkeä vastaavaksi. Sivustojen päivitys jatkuu veneen myynnistä huolimatta. Luonnolliseti matkoja ei tule lisää eikä tuunauksia.

Päivitykset kohdistuu pääasiassa muihn veneisiin, lähinnä Busteriin ja Fasteriin.
Tämä kipparin mietelmät tulee myös päivittymään, tämän sivuston kautta pääsee seuraamaan uuden veneen vaiheita….

Sillä…
Nyt sitten olemme hommanneet sen uuden veneen, siis uuden meille. Tämäkin on Finmar veistämöiden tekemä, Finmar Captain vuodelta 1972 valmiste numero 1 lukee tyyppikilvessä. Vene on sama yksilö joka on Finmar veistämöiden esitteessä -70 luvun alussa. 1970-luvulla monella valmistajalla oli tapana suorittaa koeajo Tukholmaan ja samalla esitellä vene myös Ruotsalaisille. Tuon esittelyn yhteydesä tässä meidän venessä on istunut Ruotsin nykyinen kuningas Kaarle XVI Kustaa, Tauno Wiljasen (Finmar veneiden luoja) kanssa.

Tietysti tuon ikäisessä veneessä on paljon laittoa, muttei se häiritse, sillä se on osa tätä meidän veneily harrastusta.

Päivitys 23.12.2013

Nyt sitten Finmar on myyty.

Sanotaan, ettei suomen vienti olikein vedä. Voisiko olla kyseessä, ettei osata myydä oikeita tuotteita. Nimittäen Finmar lähti Viroon kahden nuoren miehen mukana. Miehet korjaavat työkseen autoja, joten tämä ostos oli heille oikein sopiva. Talven aikana moottori kuntoon ja eikun veneilemään.

Meillä on edessä uuden veneen etsiminen, eiköhän se ennen kevättä löydy.

Täytyy muokata tuota etusivua tässä joulun pyhien aikana paremmin nykytilannetta vastaavaksi. Veneily tarinat tulee edelleen jatkumaan ja näiden sivujen kautta varmasti löytyy juttua tulevaisuudessakin.

Muistakaa käydä katsomassa Finmarin sivustoa osoitteessa www.finmar-pemar.fi

Päivitys 3.11.2013

Syksyn viimeisellä reissulla vesipumpun hihna pomppasi pois paikoiltaan ja kone keitti. Vedenlisäyksen jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Moottori pelasi ihan hyvin, mutta edessä on kannentiivisteen vaihto ennen seuraavaa veneilykautta. Laitamme veneen myyntiin pienen moottorivian kera, ja jos se ei mene kaupaksi, laitamme sen kuntoon talven aikana. Keväällä mietimme jatkammeko veneilyä tällä vai isommalla Finmarilla…

Päivitys 29.9.2013

Sivujen päivitykset on jääneet vähiin.
Tosin sivuille on tullut materiaalia vaikkei Kipparin mietelmiä ja etusivua olekkaan päivitetty.
Pohja saatiin kuntoon ja tietenkin moottorin tuenta. Pohjan kunnostuksesta on juttu päivitetty.

Heinäkuun alussa teimme videon Finmarin ajelusta, Busteri toimi kuvaus veneenä. Kuvauksessa isoin ongelma oli Finmarin ja Busterin nopeusero. Finmar ei pysy liussa alle 17 solmun ja Busterin huiput on 15 solmua.

Busterilla ajettiin sitä nopeutta mitä se kulki ja Finmarilla hoidettiin kuvakulmat. Kuvaaja teki parhaansa hyvien kuvakulmien löytämiseksi ja mielestäni onnistui siinä hyvin. Uusi ja muutkin videot löytyy täältä.

Finmar-Pemar sivut on nyt sitten saatu käyntiin. 1970 luvun moottorivene malliston esitteet on skannattu ja laitettu verkkoon. Sivulle on saatu myös joitakin esitteitä Finmar purjeveneistä ja joitakin kuva gallerioita. Käy katsomassa…

Päivitys 30.6.2013

Finmar on saatu vesille 🙂

Tänä vuonna vesillelasku teetti töitä paljon enemmän kuin vielä syksyllä kuvitteli. On ollut sen verran vastoin käymisiä että, alkaa mietimään mitenköhän itse veneily sujuu. Uskaltaako sitä enää lähteä vesille ollenkaan. Taitaa tuo 2013 olla myös vuosissa hieman epäonnekas. No, toivottavasti ei nyt kuitenkaan. Tähän pieni yhteenveto ”keväthuollosta”

  • Pohjan korjaus lasikuidulla, uudet gelgoatit ja uusi väri.
  • Moottorin kannakkeen korjaus.
  • Ohjauskaapelin korjaus. sivu päivitetty 
  • Kaasarin putsaus.
  • Pyörivien penkien jalkojen asennus. sivu päivitetty
  • Normaalit öljynvaihdot
  • Normaalit pesut ja vahaukset.
  • Kipparin puoleisen lasin uudelleen paikoilleen laitto.

Ensimmäisen koeajon jälkeen Kaptenska horjahti tuulilasin päälle sillä seurauksella, että lasi irtosi alareunasta pois tiivisteeltä. Ei muuta kuin tiivisteen uudelleen paikoilleen laitto. Noiden ikkunoiden tiivisteiden vaihto on kyllä korjattavien asioiden listalla, muttei tänä keväänä.

Mutta tämä on elämää vanhan HT-veneen kanssa… 🙂

Niin..
Veneen pressu pestettiin tänä vuonna ammattilaisella. Tuo pesupalvelu ei kuitenkaan kyllästänyt pressua. Viime vuonna kyllästimme pressun Motonetin tuotteilla ja toimi hyvin. Nyt kuitenkin laitoimme Hempelin suihkutettavan kyllästeen….. Pressu tihkuaa läpi rankka sateella. Siinä taas pähkinää purtavaksi… miten tuonkin nyt järjestää helposti.

Päivitys 21.6.2013

On jo juhannus ja Finmar vielä pihassa… No aina ei voi voittaa.
Toissa päivänä piti asentaa ohjausvaijeri paikoilleen. Asennus menikin ihan hienosti… mutta.
Vietetään juhannus tässä välissä ja sitten vaijeri uudelleen paikalleen…

Jotain kuitenkin on saatu aikaiseksi.
Penkinjalat on paikallaan ja toimii hienosti. Veneenpohja on saatu korjattua, samoin moottorin etukannake on uusittu. Navigointi pöydän luokse tuotu virtalähde puhelimien yms. lataukseen.

Päivitys 1.6.2013

Kapteenska vieraili kirjoittamassa jutun parista jokiseikkailusta Mix Busterilla »

Päivitys 1.5.2013

Kesä senkun lähenee ja Finmarin laitto on hieman kärsinyt työ kiireiden takia, niin ei saisi olla. Tällä kertaa vain on niin.

Onneksi kevät huolto ei kuitenkaan ole ihan kokonaan pysähtynyt, tai oikeastaan tänä keväänä ei voi puhua pelkästä kevät huollosta. Penkinjalkojen laiton yhteydessä tuli esiin pieni kosteusvaurio. Joten se teettää aika paljon lisätöitä.

Ohjauskaapeli on onneksi saatu valmiiksi ja odottaa asennusta.

Parasta kuitenkin on että veneilykausi tuli tänään avattua Busterilla. Laskimme Busterin Näsijärveen jonka pinta on noin metrin alempana kuin vuosi sitten. Busterin kotisatama on Ryydynpohjanlahdessa jossa vedenpinnan lasku vaikuttaa aika voimakkaasti. Lahteen tullessa on kapeikko jossa tällä hetkellä on noin puolimetriä vettä. Edes Busterilla ei ole turvallista ajaa konella tuosta kapeikosta.

Jos vesi ei nouse vähintään puoltametriä niin Finmarilla ei ole mitään asiaa mökille.

Täytyy tehdä tässä pieni selvitys. Finmarin kotivedet on Längelmävedellä ja Pyhäjärvellä eli Tampereen etelä puolella. Välillä Finmar vierailee Näsijärvellä maanteitä pitkin. Tänä kesänä olisi tarkoitus vierailla myös Saimaalla.

Osioon muut veneet on tullut päivityksiä

Päivitys 30.3.2013

Taas on touhuttu veneen kimpussa. Ohjausvaijeri systeemi on toimitettu kaverille joka on luvannut vaihtaa siihen uuden vaijerin sisään.

Uusien penkin jalkojen asennus on myös aloitettu. SE homma alkoi turvota niin isoksi, että aloitin sille ihan uuden jutun…. tänne.

Päivitys 24.3.2013

Kun näin keväisin touhuaa veneen kimpussa, tulee mieleen, että mistä saisi edullisesti lämmitä halli tilaa jossa voisi laitella venettä.

Vanhojen veneiden kanssa, täytyy varautua likaamaan kätensä ja käyttämään aikaa pieneen askarteluun. Nytkin tuli käytettyä aikaa n. 2h tuon ohjauskaapelin toisen pään irroittamiseen.  Nyt kaapeli  on kuitenkin irti ja odottaa jatko toimen piteitä.

Satui löytämään toisenkin sivuston jossa kerrotaan Finmarin laitosta.
FINMAR COMMODORE ”Chimera” T-844 Tosin tuon veneen omistaja on jo myynyt veneensä pois joten sivut ei varmaan päivity. Jos nykyinen veneen omistaja sattuu lukemaan näitä sivuja. Olisi mukavaa jos ottaisi yhteyttä.

Sivulle ”muut veneet” tuli toinenkin uusi vene.

Päivitys 17.3.2013

Pressu tallissa työskentely nällä pakkasilla ei ole oikein houkutellut. Päivisin kyllä on ollut ihan siedettävät kelit, mutta niin kuin meillä monella, työ häiritsee vapaa-aikaa. Nyt viikon loppuna kuitenkin sain ohjaus kaapelia hieman eteenpäin. Purin verhoilut (ne jotka viime keväänä asensin) kuljettajan puolelta. Sain ”ruorin” puoleisen pään näkyviin. Kuvia…

Sain myös kiinnitettyä penkit uusiin jalkoihin.

Päivitys 24.2.2013

Veneilykausi on kuulema virallisesti aloitettu, kun Helsigissä on ollut venenäyttely. Sielä tuli käytyä ja tehtiin samalla pieniä hankintoja. Ergon osastolla tehtiin vaihteeksi edullisa kauppoja. Viime vuonna uusituille penkeille hommattiin uudet jalat. Uusilla jaloilla penkit pyörii 360 astetta ja liikkuu eteen-taakse 15 cm. Jalat on käytettyjä, olleet näyttelyssä. Joten hinta oli sen mukainen.

Tänään aloin tutkimaan syksyllä hajonnut ohjausta. Ohjauskaapelin uusiminen ei välttämättä ole mikään yksin kertainen homma. Nimittäin uutta vaijeripakettia ei pienellä netti haulla löytynyt.

Päivitys 29.12.2012

Vuoden vaihtuessa on hyvä tilaisuus luoda katse menneeseen. Myös kippari ja kapteenska haikailivat mennyttä kesää ja kapteenska päivitti Galleriaan viime kesän muistoja. Tehkää hyvin!

Verstaalla– ja Vesillä -osioiden pääsivuja on päivitetty linkeillä alisivuille. Päivityksen myötä sivuston käyttö älypuhelimilla ja tableteilla helpottuu.

Päivitys 29.7.2012

Tuo venenetin selailu ja sinne kuvien lisäys tuotti arpajaisvoiton. Tuolla kuvalla voitettiin ifolorin kuvakirja, tässä on loppu vuosi aikaa koota jokin kiva kirja.

Nyt viikonloppuna tehtiin päiväretki Hauholle. Paluu matkalla kun seurasi yhtä isohkoa venettä, niin kyllä sitä alkoi miettimään…. miten pitkälle itsekkyys ja toisista piittaamattomuus oikein menee. Kertomuksessa on tarkemmin kerrottu mitä tapahtui.

Päivitys 25.7.2012

Kelit ei ole oikein parhaat mahdolliset veneilyyn ja työtkin vähän sotkee veneily harrastusta.

Tuossa hiljattan selailin Venenettiä ja löysin tietoa tutusta paikasta, Eräpyhän Luonnonsuojelu ja virkistysalueesta. Seillä sanottiin että tuossa kyseisessä paikassa olisi hyvä venelaituri…. Mä mietin pääni puhki…. ei varmaan ole.

Tutkin netissä ilmoitetut koordinaatin. Ne kyllä osui juuri tuohon laavulle missä olemme muutaman kerran poikenneet, muttei siinä mitään laituria ole. Pari viikkoa sitten ohi ajaessa aloin miettimään, että tarkoittiko se venenetin satamaopas tuota laituria, joka on melkein Eräpyhän kärjessä. Mutta sehän ei kartan mukaan ole luonnonsuojelu aluetta. Olin aina kuvitellut, että tuo laituri on jonkun yksityisen. Tuollakin kertaa siinä oli jokin alumiinivene ja metsässä näkyy jotain sinistä.

Viimeviikolla sitten yksi ilta päätettiin käydä tutkimassa tuo paikka samalla kun käydään yhden kaverin mökillä siinä lähellä. Nyt laituri oli tyhjä, joten menimme ihan rantaan. Sieltä löytyi toinen laavu samalle luonnonsuojelu alueelle. Venenetin koordinaatit on ilmoitettu tuhon hiekkarannassa olevaan laavuun.

Myöhemmin sain tietää laiturin ja laavun olevan vasta toista kesää käytössä. Vaikuttaa ihan mukavalta paikalta viettää päivä luonnonsuojelu alueella.

Päivitys 8.7.2012

On mennyt sitten vähän yli kuukausi kun viimeeksi olen päivitellyt näitä sivuja.

Tilastoja kun seuraa niin haluan kiittää kaikkia käviöitä mielenkiinnosta. Päivittäen sivuilla käy vähintään 20 vierasta. Ennätys yhden päivän käviöitä 89kpl. Mä pidän sitä hyvänä tälläiselle harrastelija sivustolle.

Tänään käytiin veneilemässä Valkeakoskella ja Pälkäneellä. Oli lepposaa ajella ja ajoviima viilenti kyllä mukavasti muuten niin tukalaa ilman alaa.

Pälkäneellä Kostienvirrassa kun madeltiin niin virkavalta tarkasti ajokuntoa oikein kahden vesikulkuneuvon voimalla. Ensin Poliisivene ( hieman uuden aikaisempi kuin sivuilla oleva Faster ) sen perässä vesiskootteri.  Innokkaat poliisit pysäyttivät vielä uudestaan kun oltiin palaamassa Valkeakoskelta takaisin kotiin. Kun he näkivät kuljettajan he totesi…. juurihan me sut tarkastettiin. Pyytelivät anteeksi kun jouduin pysähtymään.

Valkeakoskella kävimme tankaamassa ja haukkaamassa hieman huikopalaa.

Valkeakosken vierasvene laiturissa Finmar Adrimal  Hämeenlinnasta ja meidän pikku HT 510. Molemmat samalta vuodelta 1974

Päivitys 3.6.2012

Vene on ollut jo jonkin aikaa toiminta kunnossa. Eli tuo pinnapultti joka katkesi kiristys vaiheessa on uusittu. Muutamia pikku matkoja on tehty lähi vesille. Penkkeihin olen tyytyväinen.

Veneen verhoilu kertomus on päivitetty, siinä on nyt kaikki työvaiheet mitä veneen sisustalle on tehty. Samoin on saatu päivitettyä Faster veneen kertomusta.

Päivitys 13.5.2012

Eilen 12.5. sitten saatiin vene vesille. Tänä vuonna vene laskettiin kaksi päivää aikaisemmin kuin vuosi sitten. Kuvista päätellen kevät oli vuosi sitten huomattavasti pidemmällä, puissa isommat lehdet. Vedenkorkeudessa oli kanssa iso ero, tänä vuonna vesi  on näköjään paljon korkeammalla.

Se kohta missä vuosi sitten kiinnitysliinat irroitettiin oli nyt veden vallassa. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että ei voinut peruutta yhdistelmää tarpeeksi pitkälle. Auton pakoputki oli puoliksi vedessä, eikä vene silti saanut vettä alleen kelluakseen. Joten veteenlaskussa tarvittiin miehistä työntövoimaa.

Suojaisessa satamassa ei tuo 12m/s tuuli haitannut mitenkään. Koeajo lenkki tehtiin kuitenkin Pappilanselällä jossa tuuli sitten tuntuikin.
Koska olimme kevän mittaan tehneet aika isoja korjaus toimenpiteitä moottoriin, niin tietysti kaikkien ruuvien ja mutteriden kireys täytyi tarkastaa. Pakoputkiston muttereita kiristäessä sattui haaveri…  🙁
Yksi pinnapultti napsahti poikki…. Sinänsä se ei ole mitenkään vaarallista, mutta sapettaa kuitenkin. Pakoputken mutka irti… uusi pinnapultti… uudet tiivisteet… Siinä askaretta taas ensiviikolle.

Päivitys 8.5.2012

Kapteenskakin piipahti aloittelemassa pikku juttua Mix Busteristaan»

Päivitys 6.5.2012

No, nyt on vierähtänyt pikkasen pitempää ettei ole saatu sivuja päivitettyä. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että enkö olisi touhunnut veneilyn parissa.
Minulle on jopa tarjottu ostettavaksi yhtä Finmar-Pemar veistämön helmeä… Nimittäen Kultaranta V  Tuo venehän on perus malliltaan Finmar Adrimal tosin siihen on vuonna 1973 tullut pientä Kekkosen ylellisyyttä. Tuo kyseinen vene on sellaisessa hintaluokassa ettei siihen ihan äkkiä ole varaa…

Ollaan sitä oltu myös veneen kimpussa… Tänään laitettiin OMC käyntiin ensimmäisen kerran tälle veneilykaudelle. Eli imusarja on kiinni…

On myös hieman touhuttu verhoilujen parissa…

Päivitys 24.4.2012

Imu-/pakosarja puhdistettu… maalattu…. käy katsomassa miltä näyttää.

Päivitys 22.4.2012

Verhoilut tehty… tai siis osat saaneet uuden pinnoitteen… käy katsomassa millaisen…

Päivitys 21.4.2012

Sivuja on hieman muuteltu, Otsikkoja on rukattu, mutta kaikki vanhat jutut löytyy edelleen sieltä. Olemme myös lisänneet Välilehden
Muut veneet. Johon tulee tarinaa muista veneistä. Ensimmäisenä sinne tulee tarinaa Toronto tuulilasiveneestä joka oli meidän edellinen vene. Toinen mikä valmistuu näin alussa on Mix Buster joka taas on perheen kauniimman sukupuolen lapsuuden vene, ja joka yhä on meidän käytössä. Faster-veneelle on myös tarkoitus tehdä sivusto. Tuo Faster on vanha poliisivene.

Penkin asennuskin on edennyt, muttei sivuja vielä päivitetty.

Seuratkaa päivityksiä….. 🙂

Päivitetty 15.4.2012

Nyt näkyy noita päivityksiä tulevan tiheään. Hyvä niin… nimittäen tiedän kokemuksesta että mitä lähemmäksi kesää mennään niin päivitykset vähenee.
Tänään käytiin puutarha ja kirjamesssuilla. Esillä oli joitakin hyviä pihavaloja, siellä oli peräti veden alle asennettavia valaisimia. Kävi mielessä josko vaikka laiturin alle laittaisi valaistuksen…..  🙂

Kirjamessuilta tarttui mukaan pari veneilyaiheista kirjaa.
Suomen SISÄVESIVÄYLÄT rakentaminen ja kehitys  (Tuo kirja on painettu 2007)….  Sekä
Uutuus kirja
Moottoriveneilijän käsikirja (2012)

Ai niin… on sivujakin päivitetty  Penkki homma etenee  sekä koneelle on taas tehty jotain.

Päivitetty 14.4.2012

Kesä tekee tuloaan, tuo vesisade antaa kyytiä jäille ja lumelle. Hyvä niin.
Se että saa edullisesti  korjausapua ei aina ole se nopein tapa laittaa venettä. Etenkin moottoria…. imusarja ei ole vieläkään ollut lasikuulapuhalluksessa…. 🙁 Mutta kyllä se varmaan siitä tulee.

Penkit saatiin eilen, mukana tuli myös verhoilukangasta jolla saadaan yhtenäinen ilme lähes koko sisustukseen. Ensimmäisenä pitää tehdä loppuun tuo sisäkatto. Se lista jonka tein kattoverhoiluun menee nyt uusiksi, väri on väärä. Veneestä häviää tuo musta väri uusien penkkien myötä. Kajuutan katon takareunassa oleva pehmikelistan väri muuttuu harmaaksi samoin kuin kaikki muutkin keinonahalla verhoillut osat.

On avattu uusi sivu verstaalla tapahtuu välilehdelle. Penkin vaihto , sieltä voit seurata miten penkin vaihto edistyy…

Sähkövinssin asennus traileriin on siirretty omalle sivulle.

Päivitetty 10.4.2012

Tänään on käyty katselemassa mahdollisia uusia penkkejä veneeseen. Siinä samalla kun veneen ilmettä kokonaisuutena mietettiin.
Päätettiin kokeilla  sivujenkin ilmeen muuttamista. Joten älkää säikätäkö olette kyllä tulleet oikealle sivulle….  🙂

Päivitetty 9.4.2012

Tässä vaiheessa kevättä ei vielä vesillä liikuta. Mutta verstaalla tapahtuu….

Tällä hetkellä työn alla on muutamia asioita veneessä. Viimeeksi on saatu tuota hakuvalo hommaa eteenpäin. Lämmityksen avulla ikkunoiden välit on saatu maalattua ja sähköt vietyä koetaulun alle, muttei vielä kytkettyä, se vaatii lisää miettimistä.
Kattoverhoilun peitelista on sitten saatu tehtyä käy katsomassa … http://finmar.nettisivu.org/verstaalla-tapahtuu/

Sähkövinssin asennus on valmis, tosin siitä ei vielä ole tehty yhteenvetoa projektin tilan löydät http://finmar.nettisivu.org/sekalaista/
Imu-/pakosarjan laitto on odottavassa tilassa…. osa on vielä puhaltamatta, tiivistesarja ei vielä verstaalla. Mutta onneksi kaasari on puhdistettu ja odottaa asennusta… 🙂